10.3.2017

Vauvakirja on valmis!



Kauan odotettu kirjakirja on valmis!

Vauvakirja sai alkunsa yli kuusi vuotta sitten. Hortoilin univajeessa ja piirsin päivittäisiä tapahtumia, että muistaisin vauva-ajasta edes jotain. Kuvat olivatkin aika osuvia ja niitä on julkaistu Kaksplus-lehdessä jo yli 40 kappaletta. Ihanan lukijapalautteen innoittama syntyi Vauvakirjan "kirjakirja", johon kokosin parhaat vauvavuoden kuvat ja piirsin paljon uusia.  




Kun vauva syntyy, kaikki muuttuu. Vauvakirjassa kuvataan vastasyntyneiden vanhempien elämää riemastuttavan tarkasti ja rehellisesti. Esiin tulevat vauvavuoden ilot ja surut ensimmäisistä maidontuoksuisista hetkistä ensimmäiseen syntymäpäivään saakka. Vauvakirja on hauska, viisas ja lohdullinen, täydellinen kirja tuoreille vanhemmille.

TILAA VAUVAKIRJA ITSELLE TAI LAHJAKSI!



8.3.2017

Hyvää naistenpäivää!







































Naistenpäivän kunniaksi hallitus voisi palauttaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden, tehdä nerokkaan perhevapaauudistuksen ja täyttää vielä kaksi lisätoivetta!

7.3.2017

Moraaliheitto




Kun lapsi itkee, on aika heittää moraaliheitto. Onnistumiseen vaikuttaa itkevien lasten lukumäärä sekä mahdollinen väsymyskortti.